Ehkä alotan tän blogin kertomalla vähän taustoja ittestäni niin ymmärrätte syyn mun epätoivoon ja tän blogin alottamiseen. Oon melko varma et universumi vittuilee mulle niin säännöllisin väliajoin ja paljon enemmän kuin muille ihmisille, että juttua riittää seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi eteenpäin, vähintään. Pic related.
Eli, oon 22 -vuotias nuorimies Tampereelta/Turusta, miten sen nyt ottaa. Tampereelle muutin rakkauden perässä vuonna 2010 loppukesästä, ja sain opiskelupaikanki säkällä TAMK:sta. Oon asunu entisessä elämässäni ties missä päin Suomea, mutta Turussa suurimman osan elämästäni. Muistaakseni muutettiin tänne mutsin ja faijapuolen kans kun olin kuus tai jotain siihen suuntaan.
Kuitenkin tässä kävi nyt niin, että sen rakkauden kanssa tuli ero tuossa kuukausi sitten, ja nyt ollaan koitettu sitten elää niinkuin kaks aikuista ihmistä saman katon alla kämppiksinä sen aikaa kunnes löydetään molemmat uudet kämpät ja meitsi duunin. Katsokaas kun mulla ei oo mitään syytä jäädä Tampereelle. Voin opiskella tuota samaa linjaa myös Turussa, ja mulla on kuitenki kaikki kaverit ja ystävät täällä, niin ei mun oo mitään järkeä pelkän koulun takia sinne jäädä kitkuttaan.
Tällases tilantees toivois että asiat menis mallikaasti ja serkunfaijanveljen appiukon kautta töihin ja uraputkeen, mut ei. Sen sijaan mä sahasin ensimmäiset kaks viikkoa Turussa joka viikonloppu, paeten todellisuudesta joka odotti Tampereella. Nyt oon sit ollu täällä Turussa jo melkein viikon yhtä mittaa, ettien töitä ja kämppää. Soitin faijalle tossa noin viikko sit ja kysyin onko sillä mahdollista lainata mulle sitten hilloa vuokratakuisiin ym. kun kämppä löytyy, olettaen että olis työpaikka myös, jotta voin maksella sitten takaisin ajan kanssa. Noh, isäukko kehuskeli että juujuu poikahyvä, raha ei ole ongelma. No täähän oli mahtava uutinen! Nyt oon sit tappi tanassa lähetelly työhakemuksia joka paikkaan viimeset kolmeviikkoo, eikä mistään oo kuulunu mitään. Alkanu vähän ahdistaa ja mietityttää et mikä vittu mussa on vikana, ettei kukaan halua mua niille töihin. Ehkä en erotu muista?
Nyt löysin viikko sen jälkeen tollasen suhteellisen unelmakämpän, missä vuokra oli vain 399, sisältäen kaikki. Siis vedet sähköt ja netin. Otin tietty tähän kaveriin yhteyttä samantien ja kyselin voisko tätä kämppää tulla kattoon ja se selitti ummet ja lammet miten sen tulevan vuokralaisen pitää olla sitten fiksu ihminen ja blaa blaa. Mä hymähtelin siihen luuriin aina tasasin väliajoin, että se luuli että kuuntelin tarkasti mitä se selitti. Siis siltä kaverilta tuli sitä tekstiä todella paljon. No. Se kuitenkin kysy sitten, että oonko mä sellasessa elämäntilanteessa, että maksan vuokran joka kuukausi ajallaan, ja vastasin et NO TIETTY. Oon opiskelija ja tulee tulee 460 euroo joka kuukausi. Paitsi että ei mun oo mitään järkeä enää nostaa tukia mun laiskuuteni vuoksi, en saa pinnoja tarpeeksi kasaan ja joudun maksaan kaiken ylimääräsen rahan mitä nostan takaisin Kelalle.
Luotan kuitenki työllistysmismahdollisuuksiini suhteellisen paljon, sillä täytin tänään tiettyyn siivousfirmaankin pari hakemusta ja jollei mua siivoojaksi kelpuuteta, vaikka mulla on siitä jo aiempaa kokemusta, se on sama sit purra piippua. Tuolla vilisee maahanmuuttajia moppi kädessä, ja jos meikäläistä, rehtiä suomalaista työntekijää ei haluta edes siivoojaks, niin oon lopullisesti menettäny toivoni elämään. No. Soitin sit faijalle. "Olisko lainata 800 euroa heh heh". Isä oli sitä mieltä, että mun äidin pitää tulla puoleenväliin vastaan, eli molemmat maksais 400 euroa, siis lainais, että saan takuut kämpästä maksettua. Mun äiti on lastenhoitaja.
Lastenhoitaja.
400 euroa, lastenhoitaja.
1+1, "joo iskä ei sillä oo varmaan heittää sen vertaa kukkarosta rahaa perjantaihin mennessä jollon meen kattoon sitä kämppää. "
Vitun idiootti.
Mun porukoilla on menny puhevälit vuosien saatossa kun ne ovat riidelleet mun isän vähäisestä osallistumisessa kustannusten suhteen mun elämään, plus kaikesta muustakin järkevästä. Sitten ne soittelee mulle vuorotellen ja avautuu mulle puhelimessa miten se toinen oli niin ilkee ja MITÄHELVETINPERSETTÄ, lopettakaa nyt vittu se meikäläiselle soittelu, mua ei oo koskaan kiinnostanu eikä kiinnosta mistä te riitelette ja pitäkää asianne itsellänne. Nyt mä oon sit myymäs mun 32" telkkaria E:lle (siis se mun ex-avovaimo), ja mietin et pitäisköhän myydä samalla sit kaikkee muutaki roinaa. Mitä mä tavaralla teen? Mä tarvin sen toisen 400 jostain, enkä mä kehtaa pyytää äidiltä lainaa, koska sillä ei tosiaan oo antaa. Tää päättyy vielä niin, että mulla on joku viiden euron Ikean tyyny keskellä sitä mun yksiöö jossa voin sitten yksin istua ja katella ikkunasta ulos, koska oon joutunu myymään kaiken materiani pois.
Kuitenkin tässä kävi nyt niin, että sen rakkauden kanssa tuli ero tuossa kuukausi sitten, ja nyt ollaan koitettu sitten elää niinkuin kaks aikuista ihmistä saman katon alla kämppiksinä sen aikaa kunnes löydetään molemmat uudet kämpät ja meitsi duunin. Katsokaas kun mulla ei oo mitään syytä jäädä Tampereelle. Voin opiskella tuota samaa linjaa myös Turussa, ja mulla on kuitenki kaikki kaverit ja ystävät täällä, niin ei mun oo mitään järkeä pelkän koulun takia sinne jäädä kitkuttaan.
Tällases tilantees toivois että asiat menis mallikaasti ja serkunfaijanveljen appiukon kautta töihin ja uraputkeen, mut ei. Sen sijaan mä sahasin ensimmäiset kaks viikkoa Turussa joka viikonloppu, paeten todellisuudesta joka odotti Tampereella. Nyt oon sit ollu täällä Turussa jo melkein viikon yhtä mittaa, ettien töitä ja kämppää. Soitin faijalle tossa noin viikko sit ja kysyin onko sillä mahdollista lainata mulle sitten hilloa vuokratakuisiin ym. kun kämppä löytyy, olettaen että olis työpaikka myös, jotta voin maksella sitten takaisin ajan kanssa. Noh, isäukko kehuskeli että juujuu poikahyvä, raha ei ole ongelma. No täähän oli mahtava uutinen! Nyt oon sit tappi tanassa lähetelly työhakemuksia joka paikkaan viimeset kolmeviikkoo, eikä mistään oo kuulunu mitään. Alkanu vähän ahdistaa ja mietityttää et mikä vittu mussa on vikana, ettei kukaan halua mua niille töihin. Ehkä en erotu muista?
Nyt löysin viikko sen jälkeen tollasen suhteellisen unelmakämpän, missä vuokra oli vain 399, sisältäen kaikki. Siis vedet sähköt ja netin. Otin tietty tähän kaveriin yhteyttä samantien ja kyselin voisko tätä kämppää tulla kattoon ja se selitti ummet ja lammet miten sen tulevan vuokralaisen pitää olla sitten fiksu ihminen ja blaa blaa. Mä hymähtelin siihen luuriin aina tasasin väliajoin, että se luuli että kuuntelin tarkasti mitä se selitti. Siis siltä kaverilta tuli sitä tekstiä todella paljon. No. Se kuitenkin kysy sitten, että oonko mä sellasessa elämäntilanteessa, että maksan vuokran joka kuukausi ajallaan, ja vastasin et NO TIETTY. Oon opiskelija ja tulee tulee 460 euroo joka kuukausi. Paitsi että ei mun oo mitään järkeä enää nostaa tukia mun laiskuuteni vuoksi, en saa pinnoja tarpeeksi kasaan ja joudun maksaan kaiken ylimääräsen rahan mitä nostan takaisin Kelalle.
Luotan kuitenki työllistysmismahdollisuuksiini suhteellisen paljon, sillä täytin tänään tiettyyn siivousfirmaankin pari hakemusta ja jollei mua siivoojaksi kelpuuteta, vaikka mulla on siitä jo aiempaa kokemusta, se on sama sit purra piippua. Tuolla vilisee maahanmuuttajia moppi kädessä, ja jos meikäläistä, rehtiä suomalaista työntekijää ei haluta edes siivoojaks, niin oon lopullisesti menettäny toivoni elämään. No. Soitin sit faijalle. "Olisko lainata 800 euroa heh heh". Isä oli sitä mieltä, että mun äidin pitää tulla puoleenväliin vastaan, eli molemmat maksais 400 euroa, siis lainais, että saan takuut kämpästä maksettua. Mun äiti on lastenhoitaja.
Lastenhoitaja.
400 euroa, lastenhoitaja.
1+1, "joo iskä ei sillä oo varmaan heittää sen vertaa kukkarosta rahaa perjantaihin mennessä jollon meen kattoon sitä kämppää. "
Vitun idiootti.
Mun porukoilla on menny puhevälit vuosien saatossa kun ne ovat riidelleet mun isän vähäisestä osallistumisessa kustannusten suhteen mun elämään, plus kaikesta muustakin järkevästä. Sitten ne soittelee mulle vuorotellen ja avautuu mulle puhelimessa miten se toinen oli niin ilkee ja MITÄHELVETINPERSETTÄ, lopettakaa nyt vittu se meikäläiselle soittelu, mua ei oo koskaan kiinnostanu eikä kiinnosta mistä te riitelette ja pitäkää asianne itsellänne. Nyt mä oon sit myymäs mun 32" telkkaria E:lle (siis se mun ex-avovaimo), ja mietin et pitäisköhän myydä samalla sit kaikkee muutaki roinaa. Mitä mä tavaralla teen? Mä tarvin sen toisen 400 jostain, enkä mä kehtaa pyytää äidiltä lainaa, koska sillä ei tosiaan oo antaa. Tää päättyy vielä niin, että mulla on joku viiden euron Ikean tyyny keskellä sitä mun yksiöö jossa voin sitten yksin istua ja katella ikkunasta ulos, koska oon joutunu myymään kaiken materiani pois.
Kirsikka kakun päälle, päivän kruunas itämainen tee, jossa on joku hieno elämänviisaus siinä teepussin kyljessä. "Patience is the key of joy". Fuck my life. Teepussitki vittuilee mulle.
Tuli vähän pitkä neitsytposti, mutta kiva kun jaksoit lukea. Jep. Kun JAKSOIT, sinä yksi ihminen joka eksyit tänne.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti